Arkadianmäeltä Aurajokirantaan

Kansanedustaja Janina Andersson aloittaa yhteiskuntavastuuasiantuntijana Perjantai Markkinointiviestinnässä

Janina Andersson ja Kati NybergTurkulainen pitkän linjan kansanedustaja, VTM, Janina Andersson, 40, aloittaa huhtikuun lopussa työt Perjantai Markkinointiviestinnässä. Yhteiskuntavastuuasiantuntijana Andersson osallistuu markkinointi- ja viestintästrategioiden suunnitteluun sekä toteutukseen yhdessä toimiston tiimien ja asiakkaiden kanssa.

– Ajankohtainen yhteiskuntavastuu, asiakkaiden liiketoiminta ja Janina Anderssonin asiantuntemus konseptoidaan osaksi Perjantai Groupin kokonaispalvelua, jossa yhdistyvät markkinoinnin, myynnin ja viestinnän tulokselliset toimenpiteet, kertoo Perjantai Groupin toimitusjohtaja Kari Korpelainen.

– Olen innoissani tästä mahdollisuudesta olla tukemassa yrityksiä kehittymään taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti vastuullisella tavalla. Avoimella dialogilla henkilökunnan, asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa edistykselliset yritykset voivat ennakoida tulevaisuuden haasteet ja kulkea kohti kestävää menestystä, toteaa Janina Andersson.

Vastuullisuus vaikuttaa ostokäyttäytymiseen ja työnantajamielikuvaan

– Yhteiskuntavastuu kirjataan kyllä isoissa yrityksissä arvoihin, strategioihin ja raportteihin. Arjen haasteissa vastuullisuus ja siitä viestiminen voivat jäädä helposti muun toiminnan jalkoihin. Vaikka vastuullisesta toiminnasta kannattaisi viestiä, myös pk-yritysten. Sekä asiakkaille että omalle ja potentiaalille henkilöstölle, muistuttaa Perjantai Markkinointiviestinnän toimitusjohtaja, copywriter Kati Nyberg.

Tutkimuksen mukaan yritysten yhteiskuntavastuu on keskeinen ja kriittinen tekijä työpaikkaa valittaessa. PricewaterhouseCoopersin loppuvuodesta 2008 tekemän kansainvälisen ja kattavan tutkimuksen mukaan 88 prosenttia vastaajista sanoi valitsevansa sellaisen työnantajan, jonka arvot vastaavat heidän omia arvojaan. 86 prosenttia vastaajista jättäisi sellaisen työnantajan, jonka arvot eivät enää vastaa työntekijän omia arvoja.

Jo useampi Perjantai Markkinointiviestinnän asiakkaista on hakenut kilpailuetua vastuullisuudesta. Niin elintarvike-, lääke-, kuin teknokemianteollisuudessakin tuotekehitys työskentelee kiivaasti entistä ympäristömyötäisempien tuotteiden ja pakkausten eteen. Puhtaimmin raaka-ainein pyritään entistä turvallisempiin tuotteisiin, kun kysymys on elintarvikkeista ja kosmetiikasta. Tuotekehityksestä ja tuotannosta löytyvät myös kilpailijoista erottavat tekijät ja myyntiargumentit.

Yhteiskuntavastuusta erottava menestystekijä

– Vastuullisten kuluttajien kohderyhmä kasvaa koko ajan. Tuotteen alkuperä, raaka-aineet, tuotanto, työvoima, pakkaukset ja kuljetukset kiinnostavat koko ajan enemmän ja enemmän, isompaa ryhmää. Tämä kohderyhmä tekee valintoja omien arvojensa mukaan; hakee tietoa muun muassa netistä ja vaihtaa kokemuksia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Kun kaksi kilpailevaa tuotetta tai palvelua on ostopäätöstä tehtäessä samalla viivalla, se ratkaiseva lisäarvo voi hyvinkin olla pesunesteen kierrätettävä täyttöpakkaus tai golfkentän ekologinen kastelujärjestelmä, Nyberg nostaa esimerkkejä.

– Hyväntekeväisyyteen ohjatut joulumuistamiset ovat hyvä alku, mutta yhteiskuntavastuulla on ympärivuotista arvoa yritykselle ja sen liiketoiminnalle. Yhteiskuntavastuusta viestimällä voi myös erottautua edukseen. Paremmin ja tehokkaammin juuri jouluruuhkan ulkopuolella.