Suunnittelutoimisto Perjantai ja J-P Mainos osaksi Perjantai Groupia
Uusi palvelukokonaisuus yhdistää markkinoinnin ja viestinnän sekä myynnin tukemisen tuloksellisesti
SalesPoint Oy on ostanut turkulaisen Suunnittelutoimisto Perjantai Oy:n osakekannan sekä
helsinkiläisen J-P Mainos Oy:n liiketoiminnan. Samassa yhteydessä SalesPoint muuttaa
nimekseen Perjantai Group Oy.
Nyt tehtyjen yrityskauppojen sekä myöhemmin keväällä perustettavan, myynnin operatiiviseen
tukemiseen keskittyvän yhtiön avulla syntyy myynnin ja markkinointiviestinnän alalle aivan
uudenlainen toimija. Monipuolisella palvelukokonaisuudellaan Perjantai Group tarjoaa
asiakasyrityksilleen laaja-alaista, kokonaisvaltaista ja operatiivista tukea näiden tunnettuuden
parantamiseen, haluttujen mielikuvien luomiseen ja ennen kaikkea myynnin maksimoimiseen.
Suunnittelutoimisto Perjantai Oy muuttaa nimensä Perjantai Markkinointiviestintä Oy:ksi.
Kati Nyberg jatkaa yhtiön toimitusjohtajana. Yhtiön toimipaikka Turun Linnankadulla ja yhteys-
tiedot säilyvät ennallaan. Kaikki Perjantain työntekijät jatkavat yhtiön palveluksessa ja liike-
toiminta jatkuu ennallaan. Kevään aikana esitellään Perjantain asiakkaille uusi, entistä
laajempi palvelukokonaisuus.
J-P Mainos Oy muuttaa nimensä Perjantai Promo Oy:ksi. Jukka-Pekka Kumpulainen on nimitetty
Perjantai Promon toimitusjohtajaksi. Yhtiön toimipaikka Holkkitiellä Helsingissä ja yhteystiedot
säilyvät ennallaan. Kaikki J-P Mainoksen työntekijät siirtyvät Perjantai Promo Oy:n palvelukseen
ja liiketoiminta jatkuu ennallaan. Kevään aikana esitellään J-P Mainoksen asiakkaille uusi,
entistä laajempi palvelukokonaisuus.
Omistusjärjestelyjen jälkeen Perjantai Markkinointiviestintä Oy ja Perjantai Promo Oy ovat
emoyhtiö Perjantai Group Oy:n täysin omistamia tytäryhtiöitä. Suunnittelutoimisto Perjantain
omistajat Kati Nyberg, Kai Korpelainen ja Jussi Niinikoski sekä J-P Mainoksen omistaja
Jukka-Pekka Kumpulainen ovat Perjantai Group Oy:n vähemmistöosakkaita. Perjantai
Group Oy:n pääomistajana ja toimitusjohtajana aloittaa KTM Kari Korpelainen.
Lisätietoja:
| Perjantai Group Oy | Perjantai Markkinointiviestintä Oy | Perjantai Promo Oy |
| Kari Korpelainen | Kati Nyberg | Jukka-Pekka Kumpulainen |
| puh. 050 317 0322 | puh. 050 317 0301 | puh. 0400 885 223 |